Lönnberg Painot Oy:n vuosikertomuskilpailulla on yksinkertainen tavoite: kannustaa tekemään entistä parempia ja tyylikkäämpiä vuosikertomuksia. Vuosikertomusten lisäksi kilpailuun voivat osallistua myös toimintakertomukset, ympäristö- ja yhteiskuntavastuuraportit sekä muut vastaavat yritysjulkaisut.
Kilpailun tuomaristo painottaa arvioinnissaan ennen muuta vuosikertomuksen ulkoasua, sen visuaalista ilmettä ja graafisen viimeistelyn laatua. Myös sisällön selkeys ja luettavuus ovat tärkeitä. Erilaisten painoteknisten ratkaisujen oivaltavasta hyödyntämisestä saa lisäpisteitä. Kokonaisuus ratkaisee. Parhaissa vuosikertomuksissa ulkoasu kertoo paljon yrityksen arvoista ja toimintatavoista. Kilpailun pääpalkintona on opintomatka Prahaan, Alfons Muchan maisemiin.
Kirjoittamattoman säännön mukaan vuosikertomusten kanssa tulee aina jossakin vaiheessa hoppu. Työtä helpottaa tarkka tuotantoaikataulu, joka on hyvä käydä etukäteen läpi kaikkien tekijöiden kesken. Lönnberg Painoilta saat auliisti apua tuotantovaiheen suunnitteluun ja sen aikatauluttamiseen.
Vuosikertomus on yrityksen käyntikortti, johon tartutaan toistuvasti pitkin vuotta. Siksi ei ole samantekevää, mitä se viestii ja miltä se näyttää. Kaiken minkä voi tehdä, voi tehdä myös hyvin. Se on myös Lönnberg Painojen ohjenuora, jota noudattamalla olemme nousseet maan johtavaksi vuosikertomuspainajaksi. Tarjoamme sinulle kaiken tarvitsemasi avun vuosikertomuksesi toteutuksessa. Helpoiten saat meihin yhteyden netin kautta tai soittamalla suoraan yhteyspäälliköillemme numeroon (09) 751 1811.